|
| |
| Yhdistys toimii suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla ja
järjestää monipuolisia harrastusmahdollisuuksia lakeuden
luppakorville. Toiminnan tarkoituksena on edistää puhdasrotuisten ja
terveiden noutajien harrastusta, kasvatusta ja jalostusta sekä niiden
käyttöä ja tunnetuksi tekemistä. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry on
Suomen Noutajakoirajärjestö ry:n eli SNJ:n alueellinen jäsenyhdistys.
SNJ on noutajakoiraharrastuksen valtakunnallinen kattojärjestö
Suomessa. Yhdistyksemme on myös Suomen Kennelliitto ry:n ja
Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri ry:n jäsen. Yhdistyksemme on perustettu
21.9.1985 ja sillä on jäseniä noin 200. Järjestämme
koulutustilaisuuksia, kerhoiltoja, kursseja,
koiranäyttelyitä, koirakokeita ja -kilpailuja sekä julkaisemme
jäsenlehti Keheveliä ja tiedotteita.
|

© Erkki Koivuporras
|

NOUTAJARODUT
|
Noutajat kuuluvat lintukoiriin. Niiden alkuperäinen
käyttötarkoitus on toimia metsästäjän apuna haavoittuneen tai
kuolleen pienriistan löytäjänä ja talteenottajana. Erityisesti
vesilinnustuksessa noutajan käyttö on suositeltavaa, koska siten
voidaan välttää haavoittuneiden lintujen jääminen
maastoon. Noutajia on kuutta eri rotua: kultainennoutaja,
labradorinnoutaja,
sileäkarvainennoutaja, kiharakarvainennoutaja,
novascotiannoutaja ja chesapeakelahdennoutaja.
Noutajat ovat monipuolisia ja aktiivisia koiria, joiden kanssa voi
harrastaa paitsi metsästystä, myös monia muita lajeja.
Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry järjestää harjoittelu-
ja kilpailumahdollisuuksia mm. tottelevaisuudessa, agilityssä,
jäljestyksessä, noutajille ominaisissa metsästymuodoissa ja
koiranäyttelyssä.
|

MITÄ VOIT HARRASTAA NOUTAJAN KANSSA?
|
Tottelevaisuuskoulutusta (TOKO)
|
Tottelevaisuuskoulutusta järjestetään sekä
Seinäjoella että Laihialla. Koulutusta järjestetään
kaikentasoisille koirille ja ohjaajille aloittelevista kilpaileviin.
Koirien tottelevaisuudesta kilpaillaan tottelevaisuuskokeissa, joissa
menestyneimmät koirat voivat saavuttaa Suomen tottelevaisuusvalion (FIN
TVA) arvon. Kaikki tottelevaisuuskoulutus ei kuitenkaan tähtää
kilpailuihin, vaan hyvä peruskoulutus on tarpeen jokaiselle noutajalle
niin pohjana muiden lajien harjoittelulle kuin kotioloissakin.
Tottelevaisuukoulutuksesta vastaa yhdistyksessämme TOKO-toimikunta, Yhteystiedot |

Noutajien taipumus- ja metsästyskokeet (NOU, NOME)
|
| Noutajien taipumus- ja metsästyskokeet ovat noutajien
rodunomaiset koemuodot. Metsästyskokeeseen osallistuminen edellyttää
hyväksyttyä suoritusta taipumuskokeesta. NOME-kokeen kautta koira voi
saada Suomen käyttövalion (FIN KVA) arvon. Yhteystiedot |

Metsästyskoirien jäljestämiskoe (MEJÄ)
|
| Metsästyskoirien jäljestämiskoe soveltuu hyvin
noutajille. Kokeessa jäljitellään tilannetta, jossa pyritään koiran
avulla löytämään haavoittunut hirvieläin sen jättämän
verijäljen avulla. Jälkikoirat voivat tavoitella Suomen
jäljestämisvalion (FIN JVA) titteliä. Taitavia jäljestäjiä voidaan
käyttää apuna esimerkiksi liikenteessä haavoittuneen hirvieläimen
etsimisessä. Yhteystiedot |

Näyttelyt
|
Koiranäyttelyt ovat avoimia kaikille rekisteröidyille
koirille. Niissä ulkomuototuomari arvostelee koirat suhteessa
rotumääritelmään. Tämän lisäksi parhaiten rotumääritelmää
vastaavat koirat kilpailevat keskenään sertifikaatista. Arvostelussa
otetaan huomioon ulkomuodon lisäksi myös koiran luonne ja
käyttäytyminen. Suomen muotovalion arvon (FIN MVA) saavuttaakseen
noutaja tarvitsee kolme näyttelyistä saatavaa sertifikaattia sekä
hyväksytyn taipumuskoetuloksen. Näyttelyiden kautta voi saavuttaa
myös monia muita titteleitä, joista tavoitelluin on kansainvälinen
muotovalio (KANS MVA).
Yhdistys järjestää näyttelyharjoituksia sekä leikkimielisiä,
epävirallisia näyttelyitä (Match Show), joissa voi opetella
näyttelykäyttäytymistä. Yhteystiedot |

Agility
|
| Agility on koirien vauhdikas esteratakilpailu ja
useimmille noutajille mieluisa laji. Agilityradalla on monenlaisia
esteitä, jotka koiran täytyy suorittaa mahdollisimman nopeasti ja
huolellisesti. Menestyksekkäästi agilityssä kilpailleet voivat
saavuttaa agilityvalion (FIN AVA) arvon. Agilitykoulutusta
järjestetään mahdollisuuksien mukaan ympäri vuoden. Yhteystiedot.
Lakeuden Noutajakoirayhdistys järjestää virallisia kokeita kaikissa
edellä mainituissa lajeissa. Noutajilla on lisäksi osallistumisoikeus
myös palveluskoiralajien kokeisiin ja vesipelastuskokeeseen. |

JÄSENEKSI LIITTYMINEN
|
| Lakeuden Noutajakoirayhdistyksen toimintaan voi tulla
mukaan, vaikka ei omistaisikaan koiraa tai omistaisi muun kuin
noutajarotuisen koiran. Jäsenyys on myös edellytyksenä
koulutuksiin osallistumiselle. Yhdistyksen kautta voi liittyä
jäseneksi myös Suomen Noutajakoirajärjestöön, jolloin saa
kotiinsa neljästi vuodessa ilmestyvän Nuusku-lehden.
SNJ:n löydät myös Internetistä osoitteesta http://www.noutajat.com. Kaikki
Lakeuden Noutajakoirayhdistyksen jäsenet saavat neljä kertaa vuodessa
yhdistyksen oman jäsenlehden, Kehevelin, josta löytyy tuoreimmat
tiedot yhdistyksen toiminnasta. Keheveli toimii myös ilmoituskanavana
harrastajille ja alan yrityksille.

|
Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry:n ja SNJ:n
jäsenyys
(uudelle jäsenelle lisäksi liittymismaksu 3,00€) |
21 € |
| Perhejäsen |
2,50 € |
| Pentuejäsen (kasvattajan ilmoittama) |
10 € |
Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry:n jäsenyys
(uudelle jäsenelle lisäksi liittymismaksu 3,00€) |
10 € |
Tervetuloa mukaan noutajamaiseen menoon!
|